sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Talvikauden purjehdus = kunnostustyöt käynnissä!

Hieno tästä tulee!
Rouvan kunnostustyöt on saatu aluilleen ja mastosta on irroitettu kaikki helat, köydet ja vaijerit. Osa ruuveista ei suostunut aukeamaan normaalisti, vaan ehkä jopa alkuperäiset tasapääruuvit rikkoontuivat kun niitä yritettiin avata, joten muutama piti porata auki. Lisäksi melko monta ruuvia oli ajan saatossa katkennut. Masto lienee kuitenkin kohtuullisessa kunnossa, kunhan se saadaan nyt puhtaaksi lakasta. Tummenneet kohdat putsaantuvat hionnassa ja sen jälkeen päästään lakkaamaan. Lakkaaminen jäänee kevään hommiksi, joten aikaa touhuiluun on.
Rouvan masto putsattu heloista ja vaijereista. Nyt lakat pois ja sitten hiomaan.
Kymmenen metriä mastoa odottaa työmiestä. Rentouttavaa ajankulua, eikö vain?